|
Koivusaaren alueella on useita
potentiaalisia taimenen ottipaikkoja. Myös harjusta alueelta löytyy,
varsinkin saaren eteläpuolisesta uomasta ja saaren alapuolelta, mutta
harjuksen kalastus ei oikeastaan ole mahdollista alueella runsaslukuisen
taimenen kalastajajoukon takia.
Saareen pääsee kahlaten joen
pohjoispuolelta. Kalastusalue alkaa saaren eteläpuolisen uoman, eli rännin
yläpäästä. Taimenen kalastusta kannattaa jatkaa aina joen etelärannalla
sijaitsevan palaneen laavun kohdalle, joka onkin potentiaalinen
ottipaikka. Kalastaa voi joko saaresta tai joen etelärannalta. Hyviä
ottipaikkoja on pitkin matkaa, mutta erityisen tarkasti kannattaa
katsastaa kohta, jossa ränni levenee hieman ja virtaus muuttuu
tasaisemmaksi. Tästä saaren alapään kohdalle on suuri riski
tartuttaa elämänsä ennätyskala.
|
 |