Tuli minun vuoroni lähteä laskemaan. Oli alkuilta ja keli oli hieman tuhruinen, hieman tihkusadetta, "yleisharmaa" ja vesi oli suhteellisen alhaalla. Perhokseni olin valinnut harmaan kanizonkkerin, jolla oli aivan hillitön uintiliike. Lähestyin ensimmäistä todellista ottipaikkaa ja siinä samassa 10 jalkainen otti aika syvän etukumaran. Siitä säikähtäneenä tuli tempastua aika luja vastaisku, Taimen ilmaan, yksi potku ja NAPS.., se oli jo irti. Mielentila järkkyi alhaalla ja vehkeet oli lentää rannalle melkoisella kaarella. Laahustin pettyneenä kohti rantaa, en ollut kerinnyt edes aloittaa laskua kunnolla, kun se oli jo päättynyt lyhyeen taisteluun. Simo huikkasi notskilta, että "elä hyvä mies jätä laskua kesken, uutta perhoa kehiin ja jatkamaan". Näin siis tekemään.

Pikaisen perhorasian tarkistuksen jälkeen siiman jatkoksi perinteinen vihreäperäinen. Kahlaus takaisin mihin äskön jäätiin. Muutama heitto ja perho oli taas apajilla ja ei aikaakaan, kun taas mentiin. Taas sama kuvio kuin edellisellä kerralla eli lyhyt, mutta kiivas taistelu ja sitten siimat poikki. Käyrä alkoi kohota aika radikaalisti. Lompostelin takaisin nuotiopaikalle (taisi muutama ärräpääkin irrota) ja aloin tutkiskella siimoja, lenkistä poikki. En tiedä missä lie sitten ollut vika, kalastajassa todennäköisemmin. Että osas ottaa päähän (tais muuten eräs takana tullut tunnettu perhokalastaja tarkastella huvittuneena meikäläisen tohelointia ja ärvestelyä). Eihän siinä taaskaan auttanut muuta kuin vaihtaa peruke ja uutta perhoa siiman jatkoksi (tällä kertaa samanlainen vihreäperäinen, mutta taisi olla runko häkilöitynä).

Kuva Lohipyörteen pohjoispuolelta eteläpuolen vanhalle nuotiopaikalle. Kuten kuvasta huomaa, vesi on vähänä.