Taimen jäi tämän ensikontaktin jälkeen pitämään paikkaan pyörteen niskalla ja muutaman kerran otimme kesän aikana yhteen sitten jälkeenkin päin, mutta aina erävoitto meni kalalle, muutaman perhon ja koukunpätkän saattelemana. Erään koukun katkemisen jälkeen elokuussa ajattelin, että onko tuo enään tosi, että sitä kalaa ei pääse edes kunnolla väsyttelemään. Päätin kokeillä lähes epätoivoissani sellaista, että sidon "ottiperhon" kunnon koukkuun ja käytän kunnon peruketta sekä vapaa. Koukuksi valitsin 2/0 lohikoukun ja "ohuimmaksi" perukkeeksi 0,40 siiman.

Siinä sitten elokuun pimeydessä heittämään niskaa, jarru luonnollisesti hyvin tiukalla, että kala ei ensimmäisestä "tärpistä" pääse suoraan koskeen. No tulihan se tärppi lopulta, mukava riuhtaisu siiman nokassa, vapa ylös ja kala ilmaan. Välitön syöksy kohti koskea, josta sain kalan ensimmäisestä kuohusta vedettyä takaisin pienempään virtaan. Pieni tauko, pari hyppyä ja uusi yritys koskeen. Sama homma, kala väkisin pienempään virtaan. Taas muutama hyppy yritys koskeen ja kun se ei kalalle tälläkään kertaa auttanut, pieni tuumaus kalan kohdalla. Pieni taktinen muutos kalalta, syöksy kohden vastarannalla olevaa suhteellisen terävää hammaskiveä kohden ja "räps", siimaa saikin sen jälkeen kerätä selän takana kasvavan männyn latvasta. Kylläpä osasi ottaaa päähän ja ajattelin, että laskuahan en kesken jätä. Tunnustelin huulella pimeydessä sitä, kuinka pahasti kärkitapsi oli rispaantunut. Katkaisin pilalle menneen siiman pois ja sidoin uuden perhon kiinni lähes sokkona.

Lohipyörteen niskaa matalalla vedellä.